ASUJA VUODEN VARRELTA

9.00.00

Nähtyäni Pinjan  kokoaman postauksen vuoden aikana kuvatuista asuista, inspiroiduin siitä niin, että päätin toteuttaa sellaisen myös itse! Näin vuoden loputtua on kiva katsoa, mitä vuoden aikana tulikaan ikuistettua tänne blogiin.  Kuvien alla olevista numeroista pääsee katsomaan koko postauksen asusta!
Yksi mun tämän vuoden asusuosikeista on ehdottomasti Losissa Saint Laurentin liikkeen edessä kuvattu asu. Päällä oleva paita olikin yksi kesän käytetyimmistä! Mikä asuista on teidän suosikki?

asukatsaus2       1. / 2. / 3. / 4. / 5. 
Tämän kuluneen vuoden aikana oon löytänyt tyylistäni paljon sellaisia asioita, joita en aiemmin ollut kuvitellut käyttäväni tai edes tykkääväni. En koe, että omistaisin tietyn tyyppistä tyyliä, vaan pukeudun oikeastaan mielialan mukaan. Kuitenkin huomaan pukeutumisessani haalean punaisen langan, jota yritän seurata. Uskon, että jo ensi vuodenkin aikana uskallan kokeilla vielä enemmän  uusia ja erilaisia tyylejä ja kokonaisuuksia ja ennen kaikkea tärkeintä kuitenkin on, että viihdyn vaatteissani. Haluankin vielä muistuttaa jokaista seuraamaan juuri sitä, mikä kiinnostaa vertaamatta itseään muihin. Me ollaan kaikki hyviä just sellasina kuin me ollaan!asukatsaus1     1. / 2. / 3. / 4. / 5. / 6.

You Might Also Like

4 kommenttia

Subscribe