8X PUHELIMESTA

12.36.00

I love me -messuviikonlopusta on selvitty ja tulinkin jakamaan muutamat kuvat kuluneelta viikonlopulta. Mulla oli kamera mukana messuilla, mutta varsinkin lauantain ihmispaljoudessa kuvaaminen oli vähintäänkin vaikeaa. Muutenkin messut oli viime vuoteen verrattuna paljon huonommin järjestetty varsinkin ajatellen jonottamista ja ihmispaljoutta.
Tänä vuonna ihmispaljoudesta teki entistä haastavampaa se, että Jeffrey Starin piste oli sijoitettu keskelle messualuetta. Ihmisiä parveili ja jonotteli pisteen luona niin paljon, että se oli pakko kiertää mahdollisimman kaukaa välttääkseen pahimman ihmismassan. Onneksi sunnuntai oli kuitenkin selkeästi rauhallisempaa ja silloin olikin paljon mukavampi kiertää messualuetta. kollaasi1 Kuvan arvoiset söpön pastelliset ilmapallot // Lauantain messuseura, Inka <3 // Bloggaajapassi onneksi helpotti hieman messuilla olemista, kun vaatteet ja tavarat sai viedä pressitiloihin ja tilaan pääsi myös välillä hengähtämään ihmispaljouden keskeltä // Lauantain asukollaasi2 Koti alkaa pikkuhiljaa valmistumaan! Olohuoneesta puuttuu enää sohvapöytä ja taulut // Päivä ei lähde käyntiin ilman kahvia // Sain Biozelliltä goodiebagin, johon sain valita vielä lisäksi hiustyypilleni sopivia tuotteita. Muutamiin jo testaamiini tuotteisiin oon ollut tyytyväinen, kiitos siis Biozellille! // Ennen lauantain messuhuumaa treffasin perjantaina ihanaa Selinaa ennen kuin hän lähti takaisin Yhdysvaltoihin.

You Might Also Like

8 kommenttia

  1. Pakko manita, että sun blogi on aivan ihana. Tää teema on todella kiva :)

    VastaaPoista
  2. Kiitti messuseurasta, oli ihana nähä<33

    VastaaPoista
  3. Nättejä kuvia sait puhelimellakin napsittua! 💜 Ois itekin pitänyt, alko kans ärsyttään kun en mä sitä kameraa saanu aikaseks sieltä laukusta kaivettua siellä ihmispaljoudessa 😩

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii kiitti!💛 joo siis kännykällä kuvien napsiminen oli kyllä niin paljon helpompaa!

      Poista
  4. Oli kyllä kivat messut ja näin jälkeenpäin tajusin, että oon nähnyt sut mutta en vaan tunnistanut sua tietenkään siellä :-D

    VastaaPoista

Subscribe