SAN FRANCISCO

8.18.00

Noniin, nyt taas kirjoitellaan Suomen kamaralta ja kun arki on saatu täällä rullaamaan, ajattelin tulla jakamaan ensimmäiset kuvat San Franciscosta! Me viivyttiin San Franciscossa muutama päivä ennen kuin matka jatkui kohti Los Angelesia.
Kaupungissa ehkä kaikista eniten yllätti se, ettei San Francisco ollut lähellekään niin lämmin kuin olin kuvitellut. Lämpötilat pysytteli 15-20 asteen paikkeilla niin kuin täällä Suomessakin. San Francisco olikin ainoa paikka, jossa takille oli käyttöä!
Ensimmäisenä päivänä otettiin lautta kohti Alcatrazia, joka on toiminut niin varuskuntana kuin Yhdysvaltain pahamaineisempana vankilana. Sitemmin suojelukohteeksi julistettu saari oli ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen. Paikka oli muutakin kuin pelkkä vankila, sen ympärillä oli puutarhoja ja muuta kasvillisuutta ja olihan se koti myös työntekijöiden perheille. Oli mielenkiintoista nähdä miten Yhdysvaltojen pahamaineisin vankila toimi muutenkin kuin pelkkänä vankilana.
Alcatrazin lisäksi San Franciscossa tuli ajeltua ylös alas jyrkkiä katuja pitkin, kierreltyä satama-aluetta, kävellä läpi China Townin, nautittua maisemista ja syötyä hyvin. Golden Gate -silta tuli toki myös ajettua sekä ikuistettua linssin läpi, siitä saatte kuvia varmasti vielä myöhemmin!

IMG_0867 IMG_0885 IMG_0990 IMG_1088 IMG_1105

You Might Also Like

6 kommenttia

  1. Upeita kuvia! Ja kuulostaa tosi mielenkiintoselta, San Francisco on ehdottomasti semmonen kaupunki jossa haluaisin vielä joskus vierailla 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! Joo San Francisco on kyllä näkemisen arvoinen kaupunki!

      Poista
  2. OI SAN FRANCISCO ♥ Varmasti mun lempikaupunki Lontoon ohella missä oon koskaan (ulkomailla) käynyt, vuosi sitten oltiin ja siitä asti halunnut vain takaisin. Siis jotenkin vaan niin ihana, ei sitä osaa sen enempää selittää. Oisin niin kovasti halunnut mennä Alcatraziin ja alunperin se olikin tarkoituksena, mutta oltiin tosiaan kuoron kanssa reissussa eikä niin ison ryhmän kanssa päästy. Mutta ehdottomasti joku päivä sinne menen! Tässä vielä mun San Francisco -postaus, jos kiinnostaa (eikä tämä helpottanu mun (jenkki)matkakuumetta ollenkaan!): http://pannariblogi.blogspot.co.uk/2016/05/san-francisco.html

    Sanna / pannariblogi.blogspot.fi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. San Francisco oli kyllä mahtava kaupunki! Joo eiköhän siellä itsekin tule vielä toisen kerran käytyä :) Käyn hei lukaisemassa noi sun postaukse!

      Poista
  3. Tosi kiva postaus! Oon itsekin lähdössä San Fransiscoon, tosin vasta lokakuussa, joten on kiva lukea muiden kokemuksia kyseisestä kaupungista! Kaliforniassa on tullut käytyä pari kertaa, mutta ei vielä SanFranissa :--)

    http://olderthanyesterday.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva juttu, että oot menossa sinne! Multa tulee vielä lisää postauksia ja videoita Jenkeistä, toivottavasti niistä olis sulle hyötyä :)

      Poista

Subscribe