TESTISSÄ SILIKONINEN MEIKKISIENI

18.40.00

Silikoninen meikkisieni on saanut tänä vuonna paljon hypetystä osakseen, sillä toisin kuin Beautyblender ja muut samantyyppiset sienet, silikonisieni lupaa säästää tuotetta imemättä sitä itseensä. Halusin myös itse testata onko hypetyksellä aihetta ja kirjoitella siitä teille, jos olette itse miettineet kyseisen meikkisienen hankkimista. Mennään siis suoraan asiaan ja katsotaan, mitä mieltä olen kyseisestä sienestä!silikoninen meikkisieni Silikonisieniä löytyy monista verkkokaupoista (ja varmasti liikkeistäkin), mutta oman sieneni löysin Sokokselta hintaan 5,90€. Hinta on siis ainakin huokeampi kuin esimerkiksi Beautyblenderin. Silikonisieni tuli kätevässä suljettavassa pussukassa, jossa sitä on hyvä säilyttää. IMG_9456 Pieni ja litteä silikonisieni lupaa erilaisen levitysvaihdoehdon verrattuna muihin meikkisieniin. Itse olen vannoutunut RT:n Miracle Complexion -meikkisienen käyttäjä, joten perinteisen meikkivoiteen "tuputtelun" sijaan olin aluksi vähän skeptinen, koska silikonisienen käyttöohjeissa ohjeistetaan levittämään meikkivoide "tuputtelun" sijaan pyörivin tai edestakaisin sivelevin liikkein.
Varmasti meikinlevitystavasta johtuen en pitänyt pelkästä silikonisienen antamasta lopputuloksena verrattuna RT:n meikkisienen tasaiseen ja kuulaaseen lopputulokseen, sillä silikonisienellä meikkipohjasta ei tullut yhtä tasaista. En kuitenkaan aio lytätä silikonisienen antamaa lopputulosta, sillä sen ansiosta säästin meikkivoidetta puolet normaalista laittamastani määrästä! Sen lisäksi silikonisienen ohjeissa kuitenkin sanotaan, että meikkipohjan voi häivyttää tasaiseksi vielä toisen sienen avulla. Silikonisieni siis täydentää Beautyblendereiden ja muiden samanlaisten sienien käyttöä!IMG_9471 IMG_9480 Plussaa silikonisieni ansaitsee myös siitä, että sen peseminen käytön jälkeen on erittäin helppoa, ja kaiken, mitä sieneen on jäänyt kiinni (ei lähes mitään) saa helposti putsattua pelkästään veden avulla. Sientä ei myöskään tarvitse kastella ennen käyttöä! Uskallan myös todeta, että sienen käyttöikä on toisia meikkisieniä pidempi ja hygieenisempi.
Silikonisieni jää meikkipussiini yhdessä RT:n meikkisienen kanssa, mutta se tuskin koskaan tulee itselläni korvaamaan Beautyblenderin tyyppisiä sieniä.  Kouluarvosanoissa annan sienelle arvosanaksi 7½.

You Might Also Like

8 kommenttia

  1. Sun blogis on ihanan tyttömäinen! Liityinkin eilen lukijaks ja tätä jaksoi lueskella pidemmällekin. :) Oon tässä koko kevään metsästänyt täydellistä pinkkiä biker-takkia ja olin kattellut, että olit tilannut Zaralta sen vaaleenpunasen takin, mitä mä oon myös kattellut, mutta en oo vaan uskaltanut tilata. :D Missä koossa se sulla on ja otitko sen ihan normaalissa koossa, mitä yleensäkin käytät? Niin ja minkä kokonen se mahtaa olla hartioista - onko se just sopiva, tiukahko vai iso? Olisin superkiitollinen vastauksesta. :)

    http://sonjatuuliak.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi kiitos tosi paljon ja tervetuloa lukemaan! <3

      Otin sen takin ihan normaalissa koossa eli xs ja yleensä mulle on takit vähän liian pitkiä hihoista, mutta tää oli just sopivan mittanen ja hartioistakin istui erinomaisesti vaikka mulla on pienet hartiat :) Eli juuri täydellinen takki!

      Poista
  2. Tosi mielenkiintoinen postaus :) Näin vähän aikaa sitten Youtubessa videon, jossa käytettiin tätä silikonista meikkisientä ja mä kummastelin, että mikä ihme toi tuote on, haha! :D

    http://therewillbesunshine-emilia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva, että tykkäsit! Joo olin itse kans alussa, että mikähän tämäkin oikein on :D

      Poista
  3. Minä tilasin vastaavan silikonisienen e-baysta ja hintaa sille tuli noin 0,60€. En ole vielä ainakaan ihastunut, mutta olenkin epätoivoisesti koittanut töpötellä meikkivoidetta. Pitänee kokeilla tuota sivelyä ja pyörittelyä.

    Kaisa / Vatsani pohjalla perhosia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis noissa on tosi paljon kyllä hintaeroja! Mutta suosittelen kyllä pyörittelyä, se töpöttely ei oikein tuon sienen kanssa toimi.

      Poista
  4. Oon kuullut paljon silikonisista meikkisienistä, mutta en oo vielä itse uskaltanut lähtee testailemaan! Tuntuu jotenkin sen verran kummalliselta ajatukselta :D Voisin kuitenkin ehkä käydä noita tutkailemassa, kun ei hintakaan näytä ihan hirveästi lompakkoa rokottavan!
    Sulla on muuten aivan ihana blogi :)

    sannixo.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis mäkin aluksi kummastelin kyseistä sientä ja aattelin, että tuskin sitä tulisin testailemaaan, mutta toisin kävi :D Ihan kelpo sieni, ei vaan mulla ainakaan päihitä beautyblenderiä. Ja kiitos tosi paljon <3

      Poista

Subscribe