NEW THINGS FOR AUTUMN

19.12.00

Pitkästä aikaa! Tää kaks viikkoa on hurahtanut nopeasti kirjoitusten takia. Ne on nyt takanapäin ja koeviikko on edessäpäin. Ruotsin kuuntelun mennessä hyvin, tuntuu vähän siltä, ettei kirjallinen osa mennyt niin hyvin. YTL osaa kyllä olla armoton...
Mutta ei kirjoituksista sen enempää. Meillä ei ollut Anskun kanssa koetta eilen, joten lähdettiin Turkuun ostoksille. Oli kiva päästä pitkästä aikaa vaihtamaan maisemaa hetkeksi, varsinkaan kun en oo pitkään aikaan käynyt Turussa.  Alla näkyy tekemäni ostokset, lukuun ottamatta yhtä sinistä pitkähihaista Bikbokista, koska en saanut siitä millään edustavaa kuvaa.
Stockmannilla en voinut millään ohittaa Macin pistettä, jossa kävin kahdesti. Mukaan tarttui upeansävyinen poskipuna, jossa on mukana hitusen kimalletta, mutta se kuitenkin sopii hyvin arkimeikkiin. En malta odottaa, että pääsen käyttämään sitä kunnolla. Muut kuvassa näkyvät meikit olen ostanut jo aikaisemmin.
Lauren Conradin kirja on julkaistu jo aikoja sitten, mutta nyt vasta pääsin siihen käsiksi. Tämä ei ollut hinnalla pilattu maksaessaan sen 13 euroa. Eilen ja tänään sitä selatessani, se vaikuttaa oikein hyvältä kirjalta.
Näin syksyn tullessa, uudet vaatteet tuovat oman fiiliksen syksyyn ja yks kivointa onkin hankkia uusia syysvaatteita.  Mites te muut siellä, vaikuttaako teilläkin syksy vaatteisiin ja niiden hankintaan?
IMG_2292 IMG_2305 IMG_2313 IMG_2320 IMG_2347 IMG_2336

You Might Also Like

0 kommenttia

Subscribe