Vaellukselta on nyt toivuttu ja on ihanaa olla kotona! Parasta reissun jälkeen oli oma ihanan pehmeä sänky, juokseva vesi ja suihku sekä kotiruoka <3 Kokemus kaikenkaikkiaan oli tosi mahtava, vaikka muutamaan kertaan mietein, että miks ihmeessä mä ryhdyin tähän. Onneks kuitenkin ryhdyin, sillä Lapin luonto oli niin kaunis ja mukana ollut porukka oli todella mahtavaa seuraa, jonka ansiosta jaksoi päivästä toiseen.
Vaellus alkoi siis Kiilopäältä, josta on Inariin vielä noin 40 kilometriä. Vaellettiin viisi päivää Urho Kekkosen kansallispuistossa, joka kuuluu Saariselän erämaaosaan. Ilmat päivien aikana vaihteli ja ilman puolesta tiistai oli kaikista huonoin, kun iltapäivällä alkoi satamaan iltaan asti. Muuten ilmat suosi meitä aika hyvin ja aurinkokin taisi paistaa joka päivä ainakin hetken. Tämänhetkinen Lapin ilma oli just sopiva vaellukseen, kun ei ollut liian kylmä eikä liian kuuma. Monena päivänä tarkeni kävellä t-paidalla, mutta tauoilla tuli tietenki vähän viileä, mutta heti vauhtiin päästessä kylmyys kaikkosi.
Maisemat oli paremmat kuin osasin kuvitella ja varsinkin purojen, jokien ja järvien vesien kirkkaus yllätti mut. Juomavesi ja ruuanlaittovesi otettiin aina lähellä olevasta purosta, jossa oli virtausta.
Viiden päivän aikana vaellettiin yhteensä hieman yli 90 kilometriä ja keskiviikon vaellusmatkan kruunasi sauna ja pulahtaminen järveen. Ite en uskaltaunut nilkkoja enempää kastautua hyytävään järviveteen. Perjantaina kaikkien silmissä kiilsi jo kotiinpääseminen ja matka tarttui erittäin nopeasti, vaikka me muutaman tytön kanssa hiukan eksyttiinkin polulta ja päädyttiin kiipeämään tunturille, jotta päästäisiin takaisin reitille. Oli ihan sanoinkuvaamaton fiilis nähdä parkkipaikka, josta viisi päivää sitten lähdettiin, kun tiesi, että pääsee kotiin ja voi olla ylpeä itsestään 90 kilometrin jälkeen ja siitä, että kesti kaikki vaikeudet ja erittäin kipeät paikat, kuten olkapäät ja jalat.